Legendoilla on kanttia tehdä come back…
Eritoten meillä aidoilla lahtelaisilla, 1970-luvulla syntyneillä legendoilla. Kuten Litmasen Jarilla, Ahosen Jannella - ja minulla. Silloin mustavalko-TV:n, vakosametin ja suomalaisen pitkänmatkan juoksun kulta-aikoina meikäläinen syntyi suoraan suosion huipulle, Lahden ensimmäiseksi terassiravintolaksi, jonne maauimalassa ja Mukkulan rannassa paahtunutta väkeä piisasi kesäiltojen hämyssä jonoksi asti. Ja kyllä täällä silloinkin osattiin juhlia, malskilaista mukiin ja ”Moi! Lahtelaista!”. Ja kun juhlittiin niin kaikkea tapahtui… Sitä juhlaa jatkuikin sitten sujuvasti pari vuosikymmentä. Siinä ehti nähdä olkatoppauksia ja neonvärejä, kokea Kuusysin mestaruusvuodet ja Paavolan teatteritalon valmistumisen, Sleepy Sleepersit ja Leningrad Cowboysit, Dingot ja tiputanssit, Eurodancen ja vyölaukkujen suosion. Monet romanssit syttyivät silmieni alla. Taisin itsekin ihastua yhteen hollolalaiseen kaunottareen. Vuosien myötä tuli muitakin terasseja, mutta minä olin kuitenkin se ainoa oikea Pihatto, suvi-iltojen rento keidas kaupungin sydämessä.
… joten Pihatto palaa kesä-Lahden sykkeeseen
No, sitten tuli se vaihe, että halusin haistella uusia tuulia ja vetäytyä vähän niin kuin keikkatauolle, tiedättehän. Lähdin Lahdesta maailmalle kokemaan uutta. Tuli tuossa pyörittyä vuosia katsastamassa kansainvälistä meininkiä Välimerellä ja silleen. Rooma oli upea ja Monacossa hyvä meininki. Mutta, kuulkaa, kyllä Lahti on aina Lahti! Joten olen tullut takaisin, muistoja ja juuriani kunnioittaen, silti kuitenkin viriilinä ja tämän ajan sykkeessä.
Luvassa letkeitä fiiliksiä ja mainiota musiikkia
Tulkaa ihmeessä morjenstamaan niin kaikki vanhat tutut kuin uudetkin! Luonani on luvassa mukavaa musiikkia, rentoa tunnelmaa ja raikkaita virvokkeita. Viikonloppuilloiksi olen buukannut paikalle parhaat muusikkokaverini rytmittämään letkeää fiilistä. Päivällä luokseni voi piipahtaa vaikka lounastamaan raittiissa ilmassa. Ihan mahtavaa taas syttyä suveen kanssanne, kaikki kesä-Lahden ihmiset. Nähdään!
Seurahuone Night avoinna pe-la kello 23 – 04.
Aukioloaika saattaa vaihdella tapahtumien mukaan.




